Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaiset ansaitsevat oman liputuspäivänsä

Ruotsissa vietetään helmikuun 24. päivänä ruotsinsuomalaisten merkkipäivää. Päivä juhlistaa ruotsinsuomalaisten vähemmistön olemassaoloa ja sen tarkoitus on herättää valtaväestön kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan. Ruotsin akatemia hyväksyi merkkipäivän kalenteriin 2010, ja sitä vietettiin ensimmäistä kertaa 2011. Tänä vuonna päivää juhlitaan Suomi 100 -merkeissä muun muassa Tukholman Kaupungintalolla ja Suomi-Instituutissa.

Ulkosuomalaisuus on yhä useammalle suomalaiselle arkipäivää jossakin elämän vaiheessa. Ulkomaille lähdön syynä on useimmiten opiskelu, harjoittelu, työnteko, avioituminen, eläkepäivät. Maailmalla asuu runsas 300 000 Suomen kansalaista, joista äänioikeutettuja on noin 242 000, mikä on 5,4 % kaikista äänioikeutetuista. Luku on sama kuin ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten äänioikeutettujen määrä. Kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas polvi, ulkosuomalaisia on ainakin 1,6 miljoonaa. Eniten ulkosuomalaisia on Ruotsin lisäksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Sesonkiasumisen merkittävät kohdemaat ovat Espanja, Portugali ja Viro. Ulkosuomailla on paljon Suomen kansalaisia, joilla on lisäksi nykyisen kotimaansa kansalaisuus. Suomen kansalaisuus on side, joka pitää ulkosuomalaiset ja heidän jälkeläisensä yhteydessä Suomeen. Kansainvälisellä Suomella ei ole varaa katkaista tätä sidettä.

Ulkosuomalaiset järjestävät tänä vuonna satoja Suomi 100 -juhlia ympäri maailmaa, pienempiä ja suurempia tilaisuuksia, jotka levittävät tietoisuutta Suomesta paremmin kuin kalliimmatkaan tiedotuskampanjat. Alkuvuonna Suomi 100 -juhlia järjestetään Tukholman lisäksi Floridassa, Budapestissa, Fuengirolassa, Reykjavikissa, Antalyassa, Singaporessa, Pattayalla, Melbournessa vain muutamia mainitakseni. Satavuotiaan Suomen kunniaksi eri puolilla maailmaa järjestettävien tapahtumien määrä on todella vaikuttava ja kaiken lisäksi ne toteutetaan suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyöllä.

Ruotsissa asuvilla suomalaisilla on jo siis oma merkkipäivänsä kalenterissa, mutta Suomessa ulkosuomalaisten merkitystä ei ole vastaavalla tavalla huomioitu. Maailmalla asuvat suomalaiset tekevät suomalaisuutta tunnetuksi ja muokkaavat positiivista Suomi-kuvaa: he ovat ansainneet oman liputuspäivänsä. Liputuspäivä olisi kunnianosoitus ulkosuomalaisten tekemälle vapaaehtoistyölle sekä symboloisi kaikkien suomalaisten yhteenkuuluvuutta - asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi se sopisi täydellisesti juhlavuoden ”Yhdessä”-teemaan. Vuonna 2017 on korkea aika nostaa lippu salkoon maailmalla olevien sukulaistemme, ystäviemme, tuttujen ja myös tuntemattomien suomalaisuuden lähettiläiden kunniaksi.

Tina Strandberg
toiminnanjohtaja
Suomi-Seura ry



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 22.9.17 Webmaster