Ulkosuomalaisparlamentti

Uusi kansalaisuuslaki sallii monikansalaisuuden

Suomen uusi kansalaisuuslaki astui voimaan 1.6.2003. Merkittävin muutos uudessa kansalaisuuslaissa on monikansalaisuuden (kaksoiskansalaisuuden) nykyistä laajempi hyväksyminen. Suomalainen ei enää menetä Suomen kansalaisuutta saadessaan toisen maan kansalaisuuden. Myöskään ulkomaalaisen, joka saa Suomen kansalaisuuden, ei enää tarvitse luopua aikaisemmasta kansalaisuudestaan hakiessaan Suomen kansalaisuutta. On kuitenkin huomattava, että myös toisen valtion lainsäädäntö vaikuttaa siihen, voiko henkilöllä olla nykyisen kansalaisuutensa lisäksi toinen kansalaisuus. Jotta kansalaisuutta hakeva ei tahtomattaan menetä nykyistä kansalaisuuttaan, hänen on syytä selvittää etukäteen toisen valtion suhtautuminen monikansalaisuuteen.

Henkilö, joka on sekä Suomen että jonkin toisen valtion kansalainen, menettää Suomen kansalaisuuden 22-vuotiaana, jos hänellä ei ole ollut riittävää yhteyttä Suomeen. Riittävä yhteys on se, että henkilö on:

- syntynyt Suomessa ja hänellä on kotikunta Suomessa, kun hän täyttää 22 vuotta tai
- asunut Suomessa tai muussa Pohjoismaassa yhteensä vähintään seitsemän vuotta ennen kuin hän täyttää 22 vuotta tai
- saanut Suomen passin 18 - 21-vuotiaana tai
- suorittanut Suomessa varusmies- tai siviilipalveluksen tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta 18 - 21-vuotiaana.

Jos mikään näistä ehdoista ei täyty, kansalaisuuden voi säilyttää ilmoittamalla ulkomailla Suomen edustustolle tai Suomessa maistraatille, että haluaa säilyttää kansalaisuuden. Ilmoitus on vapaamuotoinen ja se tulee tehdä kirjallisena ennen kuin täyttää 22 vuotta.

Maahanmuuttovirasto ilmoittaa kansalaisuuden menettämisuhasta 22-vuotiaana ja lähettää kirjalliset ohjeet kansalaisuuden säilyttämisestä sellaisille Suomen kansalaisille, joilla on ollut kotikunta Suomessa alle seitsemän vuotta, siis myös niille, jotka eivät koskaan ole asuneet Suomessa. Kirje lähetetään vuosittain kyseisenä vuonna 18 vuotta täyttäville ulkomailla asuville Suomen kansalaisille, joiden osoite löytyy Suomen väestötietojärjestelmästä. Tiedottamisvelvollisuus perustuu kansalaisuuslain 37 §:ään.

Jos henkilö on menettänyt Suomen kansalaisuuden 22-vuotiaana, koska hänellä ei ole ollut riittävää yhteyttä Suomeen, voi hän saada kansalaisuuden takaisin ilmoituksesta. Ilmoitus tehdään Maahanmuuttoviraston lomakkeella KAN_7, jonka saa Maahanmuuttovirastosta, poliisilta Suomessa tai Suomen edustustosta ulkomailla. Ilmoituksen käsittelystä peritään käsittelymaksu (240 €). Lisätietoja Suomen kansalaisuuden automaattisesta säilyttämisestä ja menettämisestä antavat ulkomailla Suomen edustustot ja Suomessa maistraatit ja Maahanmuuttovirasto.

Kun Suomen kansalainen asuu ulkomailla, säilyvät hänen henkilö- ja asumistietonsa Suomessa ajantasaisina vain, jos hän itse huolehtii tietojensa ilmoittamisesta Suomeen. Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista velvoittaa myös ulkomailla oleskelevan Suomen kansalaisen ilmoittamaan välittömästi ulkomailla oleskelunsa aikana tapahtuneista henkilötietojen muutoksista. Tällaisia ovat muun muassa tiedot avioliitosta, nimen muutoksesta, lasten syntymästä, avioerosta, ja asuinosoitteesta. Ilmoituksen voi tehdä joko lähimpään Suomen edustustoon nykyisessä asuinmaassaan tai Suomessa viimeisen kotikunnan maistraattiin lähettämällä kirjeen tai sähköpostin, jossa on muuttajan nimi ja syntymäaika sekä uusi ja vanha osoite. Muuttuneet osoitetiedot voi ilmoittaa myös Suomi.fi-palvelussa täytettävällä sähköisellä lomakkeella. Kun osoitetiedot ovat väestötietojärjestelmässä ajantasaisia, on esimerkiksi Suomen passin saaminen nopeampaa.

Huom.! Velvollisuus ei koske Ruotsissa asuvia Suomen kansalaisia, koska Ruotsista henkilötietomuutokset välitetään virkateitse Suomen väestötietojärjestelmään Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen mukaisesti.

1.9.2011 lähtien, entinen Suomen kansalainen voi saada kansalaisuutensa takaisin vaikkei hänellä ole asuinpaikkaa Suomessa. Samoin entisen kansalaisen alaikäinen lapsi saa saman ilmoitusmenettylyn myötä Suomen kansalaisuuden vaikkei ole koskaan ollut Suomen kansalainen. Täysi-ikäisillä lapsilla tai lapsenlapsilla ei ole tätä oikeutta.

Lue lisää:

Näin ilmoitat osoitteenmuutoksesi väestötietojärjestelmään

Maahanmuuttoviraston kansalaisuusilmoitussivut (18-22-vuotias henkilö)
Maahanmuuttoviraston sivu kansalaisuuden hakemiseksi

Ulkoasiainministeriön Kansalaispalvelut

Kansalaisuuslaki 16.5.2003

Laki kansalaisuuslain muuttamisesta 20.11.2011


Suomen lippu

Päivitetty 10.12.2013


* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 15.8.16 Webmaster