Ulkosuomalaisparlamentti

Passilain muutos: ulkosuomalaisparlamentin ja Suomi-Seuran lausunto sisäministeriölle

Helsinki, 11.3.2014

Hallituksen esitys laeiksi passilain muuttamisesta ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimesta annetun lain muuttamisesta

Ulkosuomalaisparlamentin ja Suomi-Seura ry:n lausunto


Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry. kiittävät tilaisuudesta antaa lausuntonsa asiassa ja haluavat esittää seuraavaa:

1. Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry arvostavat poliisitoimen pyrkimyksiä yksinkertaistaa ja helpottaa passinhakua. Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry kuitenkin pitävät esityksen erottelu sähköisten tunnisteiden käytössä Suomessa ja Suomen ulkopuolella keinotekoisena. Jos ulkomailla asuvalla Suomen kansalaisella on tarvittavat vahvat sähköiset tunnistimet sähköiseen passinhakuun (esim. suomalaisia pankkitunnuksia), tulisi heillä olla sama mahdollisuus sähköiseen asiointiin kuin kotimaassakin asuvat.

Uuden kevennetyn passinhakumenettelyn myötä, Suomesta haetun passin voi myös pyytää postitettavaksi ulkomaan edustustoon, josta sen voi henkilökohtaisesti hakea. Paikallisen lähetystön kanssa voi myös sopia passin lähettämisestä postitse hakijalle. Myös ulkosuomalaisella, jolla on tarvittavat suomalaiset sähköiset tunnisteet, tulisi olla mahdollisuus noutaa valmis passi lähimmästä ulkomaan edustustosta, toisin kuin esityksessä esitetään (s. 14).

Esityksessä todetaan, että ”(kevennettyä) hakemusmenettelyä ei olisi teknisistä syistä mahdollista ottaa käyttöön ulkomailla heti alkuvaiheessa”. Esityksessä todetaan myös, että ”kun tekniset valmiudet olisivat edustustoissakin olemassa”, voitaisiin sallia myös ulkomailla haettavien passien sähköinen asiointi. Esityksessä ei käy ilmi, mitä erityistä teknistä valmiutta edustustot tarvitsevat, jotta ulkosuomalainen voisi kirjautua suomalaiseen lupahakupalveluun ja hakea passia suomalaisilla varmentimillaan. Eikö ulkomailla asuva voisi suoraan kirjautua samaan järjestelmään samoilla suomalaisilla tunnistimilla kuin Suomessakin asuva?

Jos ulkomailla asuvalla henkilöllä on tarvittavat suomalaiset sähköiset tunnistimet ja Suomesta haetun passin jo nyt voi pyytää postitse ulkomailla olevaan edustustoon, ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry. eivät näe syytä, miksi ulkomailla asuvan Suomen kansalaisen mahdollisuudet sähköiseen ja kevennettyyn passinhakumenettelyyn rajoitettaisiin.

2. Mitä tulee sellaisiin ulkomailla asuviin suomalaisiin, joilla ei ole sähköiseen asiointiin tarvittavia vahvoja sähköisiä tunnisteita, ulkosuomalaisparlamentti kehottaa sisäministeriä tekemään kaikkensa, jotta passinhaku helpottuisi ja sähköistä asiointia voitaisiin heidänkin kohdallaan aloittaa. Eurooppalainen eIDAS-hanke on tässä avainasemassa ja ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry tukevat vahvasti tämän työn pikaista loppuunsaattamista ja muiden EU-maiden sähköisten tunnistimien hyväksymistä myös Suomen viranomaisten sähköisessä asioinnissa.

Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry. myös toivovat, että eIDAS-hanke johtaa ulkokansalaisen kannalta mahdollisimman yksinkertaiseen, toimivaan ja luotettavaan menettelyyn, jotta uudistukset todella olisivat hyödyksi ulkomailla asuville.

3. Suomessa kevennetyn lupahakumenettelyn viimeaikaiset uudistukset ovat johtaneet siihen, että passin hintaa on jonkun verran laskettu. Esityksen mukaan suurin syy laskettuun hintaan on lyhyempi asiakaspalveluaika ja valmiin passin noutomahdollisuus R-kioskeista. Näin on säästetty poliisin työmäärää passien käsittelyssä.

Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry haluavat huomauttaa, että samanlaisia työmäärää vähentäviä uudistuksia on joissain määrin toteutettu myös ulkomailla Suomen edustustoissa (yksinkertaistunut passinhakukaavakkeen täyttäminen, suorat yhteydet väestötietorekisteriin, postitusmahdollisuus). Ulkomailla nämä uudistukset eivät ole johtaneet passin hinnan alenemiseen, päinvastoin. Kun Suomessa haetun passin hinta vuoden 2013 alusta lukien laski 52 eurosta 48 euroon, ulkomailla passin hinta on noussut ja on tällä hetkellä noin 120 €. Tähän hintakehitykseen tulisi ehdottomasti puuttua.

Passin hankkimiseen ulkomailla liittyy myös usein korkeita matkustus-, yöpymis- tai muita kustannuksia. Tämän lisäksi passinhakuun voi liittyä muita käytännön ongelmia, kuten matkojen pituus tai työaikana asioiminen. Nämä kustannukset ja arkielämän esteet johtavat siihen, että passinhaku ulkomailla voi olla paljon kalliimpaa ja hankalampaa kuin Suomessa. Ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset asetetaan tässä tapauksessa kohtuuttomasti eriarvoiseen asemaan.

4. Viitaten yllä mainittuihin passinhaun kustannuksiin ja käytännön esteisiin ulkomailla, ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry. haluavat myös toistaa ehdotuksensa passin voimassaoloajan pidentämisestä niin pian kuin se suinkin on teknisesti mahdollista ja turvallista.

5. Ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi-Seura ry. haluavat vielä ilmaista tukensa suunnitelmista automatisoida tiedonsiirto poliisilaitokselta tai edustustosta Suomen väestötietojärjestelmään passin hankkimisen tai myöntämisen yhteydessä. Ulkosuomalaisten tiedot Suomen väestötietorekisterissä ovat usein puutteelliset ja suunniteltu uudistus voisi osaltaan parantaa tilannetta huomattavasti.

Tina Nordqvist
parlamenttisihteeri
ulkosuomalaisparlamentti

Hanne Lehtonen
neuvontapäällikkö
Suomi-Seura ry.


Esitys on luettavissa sisäministeriön kotisivulla

Passilaki

Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa


* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 5.12.14 Webmaster