Ulkosuomalaisparlamentti

Alueellamme on tällä hetkellä 52 jäsenyhteisöä 12 maasta. Saimme tänä vuonna uuden jäsenen Kreikasta, kun Rodoksen Suomi-koulu liittyi ulkosuomalaisparlamentin toimintaan.

Puhemiehistön syyskokouksen jälkeen alueen suomalaisyhdistykset ovat saaneet puhemieheltä yhden tiedotuskirjeen sekä muita tiedotteita liittyen aluekokoukseen ja kirjeäänestykseen. Puhemiehen ja varahenkilön syksyllä perustama Facebook-ryhmä ”USP:n Etelä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän alueen suomalaiset” on kasvanut, ja jäseniä ryhmässä on jo 298. Puhemies on jakanut ryhmässä ulkosuomalaisia mahdollisesti kiinnostavia uutisia ja tiedotteita, jotka ovat myös herättäneet myös jonkin verran keskustelua jäsenten kesken.

Puhemies kävi huhtikuun alussa tutustumassa Pohjois-Kreikan Suomi-Seuraan Thessalonikissa. Seuran puheenjohtajana toimii alueemme varahenkilö Marko Suomalainen. Seura rekisteröitiin virallisesti vuonna 2001. Sitä ennen Thessalonikissa toimi vuonna 1995 perustettu epävirallinen Thessalonikin Suomi-Seura. Pohjois-Kreikan Suomi-Seurassa on tällä hetkellä 26 jäsentä, ja se kokoontuu kuukausittain jonkinlaisen tapahtuman merkeissä. Tammikuussa seuralla on keilailukilpailu, helmikuussa yleiskokous, kesäkuussa se osallistuu Thessalonikin kansainvälisille ruokafestivaaleille ja joulukuussa on pikkujoulut. Muina kuukausina jokin jäsenistä vuorollaan järjestää haluamansa tapaamisen. Seuralla on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joka on ladattavissa seuran nettisivuilta osoitteesta www.suomi-seura.gr. Lehdellä on lukijoita ympäri maailmaa. Kreikan ja Kyproksen Suomi-koulut järjestävät joka toinen vuosi opettajien koulutuspäivät, joiden yhteydessä pidetään myös maiden Suomi-seurojen tapaaminen.

Puhemiehen vierailun aikana seura kokoontui kuukausitapaamiseen sunnuntailounaan merkeissä, joten puhemies pääsi tutustumaan lukuisiin alueen suomalaisiin. Viikonlopun aikana puhemies ja varahenkilö suunnittelevat myös aluekokousta ja laativat aluekokousta varten alueen ohjesääntöluonnoksen.

Etelä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän alueen aluekokous pidettiin 9.4.2016 Zagrebissa Kroatiassa Kroatia-Suomi-yhdistyksen isännöimänä. Kroatia-Suomi-yhdistys on nuori, vuonna 2014 perustettu yhdistys, jonka puheenjohtajana toimii Kimmo Kymäläinen. Yhdistyksellä on noin 60 jäsentä, joista suurin osa on kroatialaisia, joten yhdistyksen toiminta suuntautuu paljon myös paikallisten suuntaan. Yhdistyksellä on erittäin aktiivinen Facebook-ryhmä ˝HFU: Hrvatsko-Finska Udruga/Kroatia-Suomi yhdistys˝, jossa on yli 200 jäsentä. Puheenjohtaja Kimmo Kymäläinen yhdessä seuran sihteerin Laura Stojicin kanssa oli järjestänyt meille erinomaiset puitteet kokoukselle, joka pidettiin Kroatian Suomen-suurlähetystön tiloissa. Kokouksen avasi suurlähettiläs Timo Rajakangas toteamalla, että ˝ulkosuomalaiset ovat meille tärkeä sidosryhmä. Jokainen suomalainen on kollegani, Suomen lähettiläs maailmalla˝. Aluekokoukseen osallistui yhteensä 11 henkilöä, ja edustettuina olivat Kroatia-Suomi-yhdistyksen lisäksi Pohjois-Kreikan Suomi-Seura, Firenzen Suomi-Seura sekä Rodoksen Suomi-koulu. Suomi-Seura ry:tä edusti toiminnanjohtaja Paula Selenius. Kokouksen oheisohjelmaan osallistui muitakin alueen suomalaisia ja kroatialaisia Suomen-ystäviä. Aluekokouksen tärkein asia oli alueemme ohjesääntöluonnoksen hyväksyminen. Uusi ohjesääntö tuli voimaan 9.4.2016, ja se julkaistaan piakkoin kaikilla alueen tiedotuskanavilla yhdessä aluekokouksen pöytäkirjan kanssa. Aluekokouksessa edustettuina olleet suomalaisyhteisöt kertoivat oman alueensa suomalaistoiminnasta, minkä lisäksi keskustelimme Suomi100-juhlavuoden suunnitelmista.

Alueen ideoita Suomi100-juhlavuodelle:

Kroatia:
- useita pieniä tapahtumia läpi vuoden, ”100”-teema (esim. 100 suomalaista reseptiä, 100 suomalaista taiteilijaa, 100 tapahtumaa, 100 koulutusalan innovaatiota jne. tai 100 % turvallinen, 100 % korruptiovapaa, 100 % koulutusta)
- suomalaiset arvot, Suomen menestystekijöiden esiin tuominen, tulevaisuuteen suuntautuminen menneisyyden sijaan
- koko vuoden kestävä rahakeräys, voi lahjoittaa 100 kunaa, 100 euroa, 100 000 euroa jne. Varat käytetään suomalaisen merkin jättämiseen Zagrebiin, rakennetaan esimerkiksi suomalainen leikkikenttä.
- taidenäyttelyjä

Kreikka:
- Thessalonikissa itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Rodoksen Suomi-koulun videoprojektit: Kalevala, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas. Videot katsottavissa Youtubesta.

Italia:
- taidenäyttelyitä
- suomalaisen elokuvan festivaalit
- Kalevala-hanke: kouluvierailuja, Kalevala-aiheinen kuvakirja italiaksi käännettynä.
- Italian Suomi-Seurojen vuosikokous 2017 Roomassa, jotta voidaan koordinoida paremmin muiden mahdollisten tapahtumien kanssa.
- Suomi100-suunnitelmat esityslistalla toukokuussa Suomi-seurojen kokouksessa Napolissa

Espanja:
- Fuengirolassa suunnitellaan Suomi100-juhlallisuuksia yhdessä kaupungin kanssa.
- taidenäyttelyitä, konsertteja, suomalainen elokuvafestivaali
- luentoja Suomen historiasta ja kulttuurista
- yhteistä toimintaa paikallisten tahojen kanssa
- suomalaista ruokaa espanjalaisissa ravintoloissa, ”suomalaisen ruoan viikko”
- video Aurinkorannikon suomalaisyhteisön historiasta

Puhemies on viime kuukausien aikana kartoittanut myös alueella olevia suomalaisyhteisöjä, jotka eivät vielä ole mukana USP:n toiminnassa, ja pyrkii tänä vuonna kasvattamaan jäsenyhteisöjen määrää.

Helsingissä 21.4.2016
Katia Brunetto



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 15.3.17 Webmaster