Ulkosuomalaisparlamentti

Raportti Ulkosuomalaisparlamentin puheenjohtajistolle
16.-17.5.2011
Pohjois-Euroopan alue, Tuula Fomin

Kansanrunouden keräilijä Carl Axel Gottlundin syntymäpäivä 24. helmikuuta valittiin viime vuonna ruotsinsuomalaisten päiväksi. Gottlund vaikutti myös Ruotsin puolella ja teki uraauurtavaa työtä esim. Ruotsin metsäsuomalaisten keskuudessa. Päivää juhlistettiin Tukholman Suomen Instituutissa järjestetyllä kulttuuritapahtumalla ”Hip hopista historiaan”.
Samalla onnittelemme Suomi Instituutin uutta johtajaa Anders Erikssonia, joka tulee takaisin Ruotsiin toimittuaan Helsingissä Ruotsin Suurlähetystön lehdistö-ja kulttuurineuvoksena.

Suomalaisuus on nousussa Ruotsissa, ja ruotsinsuomalaiset itse ovat aktiivisia, mutta paljon on vielä tekemistä. Paikallinen vähemmistötyö edistyy. Suomen kielen hallintoalueeseen kuuluu kuuluu nyt 32 kuntaa, ja lukumäärä on kasvamassa, sillä jo nyt tiedämme, että kahdeksan uutta kuntaa on hakemassa hallintoalueeseen liittymistä vuoden 2012 alusta. Nämä kunnat sitoutuvat järjestämään suomenkielisiä palveluja tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan esikoulusta eläkeläisiin.

Ruotsi tähyilee Suomeen muovatessaan uutta vähemmistöpolitiikkaa. Ministerit Astrid Thors ja Eri Ullenhagen tapasivat Suomen Tukholman Suurlähetystössä maaliskuun alussa.. Keskusteluissa nousi esiin suomen ja ruotsin kielten opetus molemmissa maissa, ja siltä pohjalta suomenkielen opettamisen kehittäminen Ruotsissa. Molemmat maat voivat tukea toistensa kieliä kummassakin maassa.

Suuri virallinen askel otettiin eteen päin vähemmistökysymyksissä, kun Lennart Rodin avasi helmikuun alussa pidetyn ensimmäisen konferensin aiheesta Kansallisten vähemmistöjen oikeudet neuvonpitoon viranomaisten kanssa. Rodin toimii vähemmistökysymysten yksikön päällikkönä Tukholman lääninhallituksessa, jolle viranomaisena on asetettu seurantavelvollisuus vähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta. Tätä olemme odottaneet, ja nähtäväksi jää miten paljon neuvonpito edistyy eri kunnissa, paikallisella tasolla.

Uusi vähemmistölaki on herättänyt uutta innostusta suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan. Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto on omalta osaltaan mukana Suomeksi!-projektillaan. Tarkoituksena on mm. saavuttaa nuoria ruotsinsuomalaisia sekä elvyttää ja ylläpitää suomenkieltä ja kultuuriroimintaa. Suomeksi!-projektissa järjestetään kielikerhoja lapsille, ”Hyvinvoinnin lähteillä” niminen lasten vanhemmillekin tarkoitettu kuntoilutapahtuma Västeråsissa, sekä mm. ”Ansa ja Tauno”-projekti teatterin keinoin iäkkäämmille.

Kaikenlaista tapahtuu:
Jönköpingin bussiliikennettä hoitava Keolis-yhtiö on perunut päätöksensä, jonka mukaan bussinkuljettajat eivät saa puhua muuta kuin ruotsin kieltä. Eräs suomenkielinen kuljettaja kommentoi: ”Puhun suomea niin että kuulevat kunnolla.” Kieltoa perusteltiin alunperin sillä, että työntekijät ymmärtäisivät paremmin toisiaan, jos puhuttaisiin vain ruotsia.
”Suomen kieli on laillinen vähemmistökieli täällä Ruotsissa” totesi kuljettaja tilanteesta.

Jopa maitotölkeissä on ollut valistusta Ruotsin kansallisista vähemmistökielistä. ”Vähemmistöön kuuluvalla on oikeus oppia ja käyttää omaa kieltään”.


Tuula Fomin
Ulkosuomalaisparlamentti
Pohjois-Euroopan alueen varapuhemies



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 8.6.11 Webmaster