Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaisparlamentti
Yhdysvallat ja Latinalainen Amerikka

Puhemiesten kokouksen alueraportti
Hyvä puhemies ja varapuhemiehet,

Kuten mainitsin viime vuoden syksyisessä kokouksessamme aikomuksenamme oli panna alulle kampanja, jotta saisimme liikkuvan passiyksikön San Diegossa elokuussa pidettävään FinnFest 2011 -tapahtumaan. Kampanjaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä Suomen Los Angelesin pääkonsulaatti on vahvasti mukana juhlien järjestelyissä ja pääkonsuli Kirsti Westphalen lupasi hoitaa asian. Vielä en ole saanut tarkempaa tietoa voidakseni tiedottaa siitä alueemme web-sivuilla.

Toinen esillä ollut asia on ollut USP:n kuudennen istunnon päätöslauselma 13, jossa esitettiin Suomen muuttoliikkeen historiaa käsittelevien julkaisujen kääntämistä englannin kielelle. FinnFest USA järjestö oli hankkeen alulle panija. Päätöslausel-massa vedottiin Suomen valtioon, jotta se myöntäisi varoja Siirtolaisuusinstituutin julkaiseman teossarjan kääntämiseksi englanninkielelle. Lisäksi esitettiin, että Siirtolaisuusinstituutti käynnistäisi hankkeen ja ryhtyisi hakemaan siihen rahoitusta. Ollen keskustellut asiasta sekä FinnFest USA:n että Siirtolaisuusinstuutin kanssa saadaksemme sen etenemään. Etsimme myös muuta mahdollista rahoitusta tämän toteutumiseksi. Siirtolaisuusinsituutti on luvannut viestittää Suomi-Seuraa ja Ulko-suomalaisparlamenttia hankkeesta.

Perinteistä tapaa noudattaen aluekokouksemme pidetään FinnFestin yhteydessä, nyt siis San Diegossa, joko perjantaina tai lauantaina (12. ja 13. elokuuta). Tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa.


8. toukokuuta 2011 Royalstonissa Massachusettsissa

Marita Cauthen
Yhdysvaltojen ja Latinalaisen Amerikan varapuhemies



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 28.6.11 Webmaster