Ulkosuomalaisparlamentti

Senioriseminaari alkoi Suurlähettiläs Jari Vilénin sanoilla. Hän toivotti osallistujat tervetulleiksi Unkariin. Hän kertoi, että unkarinsuomalaiset ottavat USPKE:n kokouslaiset iloisina vastaan ja toivovat tuloksekasta kokousta. Suurlähettiläs lupasi että viikonlopun kokousten aikana hän ja Ville Itälä voisivat antaa meille USP:n aktiiveille neuvoja poliittiseen työskentelyyn.

Hän jatkoi kertomalla, että Unkarissa Suomi on pieni suurvalta.Suomi ja Unkari tulevat hyvin toimeen keskenään ja iloitsevat toistensa menestyksestä. Suomea pidetään Unkarissa monessa mielessä esimerkkivaltiona. Suomi tarjoaa unkarilaisille apuaan esimerkiksi lainsäädännössä. Esimerkiksi Unkarin tupakkalaki on sanasta sanaan sama kuin Suomessa. USPKE:n senioriseminaarin osallistujat kiittivät puolestaan suurlähettilästä siitä, että saimme pitää kokouksemme suurlähetystön tiloissa.

Seuraavaksi oli vuorossa USP:n puheenjohtajaVille Itälän tervehdys, hän kiitti myös osaltaan suurlähettilästä yhteistyöstä ja kokoustiloista. Entisenä europarlamentaarikkona Itälä tiesi kertoa, että EU:ssa suomalaisia ja unkarilaisia pidetään yleisesti veljeskansoina. Alkupuheiden jälkeen osallistujat esittelivät itsensä. Kokouksessa oli paikalla ulkosuomalaisten edustajia Iso-Britanniasta, Saksasta, Belgiasta, Itävallasta ja Sveitsistä, Ranskasta ja Unkarista.

Tämän jälkeen puheenvuoron sai USPKE:n puheenjohtaja Reino Ruusunen. Hän kertasi asioita, joita seniorityön suhteen on aiemmin tehty Keski-Euroopan alueella. Vuonna 2011 pidettiin ensimmäinen USPKE:n Senioriseminaari. Tarvitsimme paikallisen Keski-Euroopan senioriverkoston. SuSeMa:lle perustettiin alajärjestö, SuSeMa Keski-Eurooppa. Reinon ensimmäinen tehtävä aikoinaan oli kerätä kontaktihenkilölista Keski- ja Etelä-Euroopan alueelta. Verkoston luominen ei ole ollut helppoa. Myöhemmin päätettiin vielä, että joka maasta tulisi löytyä kaksi kontaktihenkilöä. Nyt pitäisi alkaa miettimään miten asian kanssa edetään. Päätettiin, että katsotaan rauhassa miten asiat etenevät ja päätetään seuraavista toimenpiteistä tarkemmin Helsingin kokouksen yhteydessä pidettävässä Senioriseminaarissa lokakuussa 2012. Siirtolaisuusinstituutti, Suomi-Seura ja Merimieskirkko ovat osaltaan mukana ulkosuomalaisia koskevassa seniorityössä.

Reino Ruusunen luovutti puheenvuoron Suomi-Seuran puheenjohtaja Paula Seleniukselle muistuttaen samalla siitä, että ilman Suomi-Seuraa ulkosuomalaisia koskeva seniorityö olisi erittäin vaikeaa.

Paula Selenius kertoi, että alussa ongelmia tuotti se, että kun Siirtolaisuusinstituutti alkoi rakentaa Internet-pohjaa SuSeMalle, kattavaa keskustelua siitä, millainen sen pitäisi olla, ei käyty. Koska Suomi-Seura on tässä projektissa tiedon tuottaja, ei koettu niin että verkosto olisi hyvä laittaa Siirtolaisuusinstituutin alle. Suomi-Seuran Helena Balach on puuhannut tietopakettia senioriuteen liittyen jokaiselle maalle erikseen. Tässä on jo onnistuttu melko hyvin. Tietojen julkaisuun liittyvänä ongelmana on ollut Suomi-Seuran vanhanaikaiset nettisivut, joille ei ihan kaikkea tietoa saa vielä laitettua. Taloudelliset seikat ovat olleet syynä nettisivujen uudistumisen hitauteen. Parannus on kuitenkin luvassa lähitulevaisuudessa
Eläketurvakeskuksen luento

Seminaarin lopuksi kuultiin Suomen Eläketurvakeskuksen edustaja Outi Lehmuksen pitkä ja kattava esitelmä Suomen eläkejärjestelmästä ja siitä, miten ulkosuomalainen voisi parhaiten hyödyntää sitä. Tärkeimpinä asioina mieleen jäivät esimerkiksi se, että ulkosuomalaisen on hyvä säilyttää kaikkiin työsuhteisiinsa liittyvät paperit huolellisesti ja se, että eläkkeen hakuprosessi kannattaa aina aloittaa sen maan viranomaisten kautta, jossa asuu. He tietävät ammattinsa puolesta mitä todistuksia Suomesta (tai muista maista, joissa henkilö on työskennellyt) tulee pyytää ja keneltä. Edellä mainittuja säilytettäviä todistuksia ovat mm. työ- ja palkkatodistukset sekä eläkevakuutuuksiin liittyvät paperit ja vakuutusnumerot.

Outi Lehmus korosti myös sitä, että eläkettä kannattaa aina hakea myös Suomesta, jossa siellä on tehnyt töitä useamman vuoden. Päätös voi olla kielteinen, mutta eihän siinä ainakaan häviä mitään. Huomionarvoista on, että vastoin yleistä luuloa toisessa maassa nostettu työeläke ei vähennä Suomesta maksettavan kansaneläkkeen määrää. Outi Lehmus kertoi myös USP:n puhemiehistön vierailusta Eläketurvakeskuksessa. Hän lupasi, että ainakin hänen osastonsa osalta USP:n vuoden 2010 kokouksen pohjalta tehtyä päätöslauselmaa tullaan kunnioittamaan ja noudattamaan.



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 28.5.12 Webmaster