Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaisparlamentti Kanada-alueen Raportti

Arvoisat Kolleegat.


Syyskokouksen jälkeen saimme kokea erittäin erikoisen talven jonka lumet saapuivat vasta Joulun jälkeen. Parin hyvänkokoisen lumimyrskyn jälkeen saimme maaliskuun alussa jopa trooppista aikaa jolloin jotkut rohkeat kulkivat ulkoisilla jopa ilman päällysvaatteita. Talvinen sää saapui kuitenkin loppukuussa ja kevät saapuu hiljalleen. Finlandia Kylän Lepokoti projekti on hyvässä vauhdissa (vesikatossa, ikkunat paikallaan ja lämpö päällä. $3 miljoonan varainkeräyskamppanja on saavuttanut $2.6 miljoonan summan ja kannatus jatkuu. Urakoitsija edelleen vannoo että rakennus on muuttokunnossa lokakuussa 2012.

Heinäkuun 27-29, 2012 Kanadan suomalaiset kokoontuvat ‘Ukkoslahden’ perukalle (Thunder Bay) juhlimaan FinnThunder2012 73a Kanadan Suomalaisten Suur-juhlia. (www.FinnThunder.com) Juhlien merkeissä järjestämme USPn Informaatiotilaisuuden ja Kanadan alueen aluekokouksen. Asialistaan kuuluvat kirjeäänestys, kunniakonsulien tehtävät, passiasiat ja alueen edustus. Viime kokouksesta Vancouverissa meille jäi evääksi järjestää jonkunlaisen yhteisymmärryksen USPn puhemiehen ja vara-henkilön virkakaudesta. Eräät edustajat esittivät että alueen puhemiehen ja varahenkilön virka-ajat kestäisivät eniten kahden parlamentti istunnon välisen ajan (siis 4-6 vuotta). Ehdotus ei kuitenkaan tällä kertaa saanut yleistä kannatusta mutta saamme nähdä mitä 2012 aluekokous ja istuntoon osallistujat päättävät. Kokouksen pöytäkirja löytyy USPn WebSivulta johon lisäämme aluekokouksemme Asialistan heti kun kokouksen tiedot varmistuvat..

Kanadan Suomalaiset Ev. Lutherilaiset kirkot juhlivat 2012 vuoden aikana seuraavia saavutuksia: Pyh. Timoteus, Copper Cliff 115v; Pyh. Matteus, Sudbury 80v. Thunder Bay’n OTAVA Mieskuoro juhlii toukokuun 18-20, 2012, 60v juhlaansa ja Amerikan Laulajien Laulupäiviä.

Presidentin vaaleista olemme saaneet palautetta. Monet äänioikeudetut joutuivat syystä tai toisesta jättämään äänestyksen toistaiseksi. Albertassa äänestäjät iloitsivat äänestysmahdollisuudesta sekä Edmontonissa että Calgaryssa. Äänestäjien lukumäärä ei valitettavasti saavuttanut ennätyslukuja mutta kiinnostus kai suureni kun voittajan valinta meni kahteen kierrokseen. 2006 vaaleihin verrattuna, Kanada suomalaisten äänimäärä nousi huomattavasti. Ensimmäinen kierros ’06 - 336 äänestäjää ’12 - 582. Toisen kierroksen tulokset olivat ’06 - 401 ja ’12 - 670 äänestäjää. 2012 vaaleissa Albertalaiset saivat toisenkin äänestyspaikan Calgary’yn jossa ensi kierroksessa kävi 49 ja toisessa kierroksessa 35 äänestäjää. Calgary oli ainoa äänestyspaikka jossa toisen kierroksen äänestäjämäärä väheni verrattuna toiseen kierrokseen. Sudburyn tulokset olivat siinä mielessäerikoiset että molempien kierrosten äänestäjäluku oli sama; 32. Yhtenä syynä lukujen pienoisuudesta on kai se että Kanadan hallitus vaatii että muitten kansojen vaalipakkojen virallinen sijainti on konsulaatissa tai sitten kunniakonsulin toimistossa. Sudburyssa se on kunniakonsulin asunnossa. Edellisinä vuosina saimme luvan pitää äänestyspaikan Finlandia Villagessä, jossa asuu useampi äänestäjä.

Vara-henkilö Velin parhaat ponnistukset eivät ole tähän mennessä tuoneet hedelmää mutta jatkamme keskustelua eri suomalaisten ryhmien kanssa saadaksemme heidät joukkoomme.

Kevät terveisin,

Niilo
N.K. Saari, Puhemies
Ulkosuomalaisparlamentti – Kanadan alue



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 28.5.12 Webmaster