Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaisparlamentti

Itä-Eurooppa, lokakuu 2013 – huhtikuu 2014: ALUERAPORTTI

Karjalassa suomen kielen opetus kouluissa ja Petroskoin yliopistossa supistuu. Samoin kuin kielen käyttö koko ”kansallistasavallassa”, esim. suomenkielinen Carelia aikakauslehti 1.1.2014 lähtien alkaa ilmestyä vain kaksi numeroa vuodessa (plus 1 numero karjalan ja 1 numero vepsän kielellä).

Mutta Karjalan suomalaisten lnkeri-liiton toiminta sen uuden puheenjohtajan Vladimir Kolomaisen ansiosta selvästi elpyy. KSIL:lla on kiinnostava aloite - muistomerkin pystyttäminen Sandarmohiin. Sandarmoh on 7,5 hehtaarin metsäalue lähellä Karhumäkeä, missä suurterrorin vuosina 1937-38 teloitettiin noin 9,5 tuhatta ihmistä. Heistä on n. 800 suomalaista, pääosin Suomen punikkeja ja ns. amerikansuomalaisia, inkerinsuomalaisia siinä kaatui noin 30 henkilöä. Amerikansuomalaisiksi meillä sanotaan suomalaisia, jotka kominternin propagandan vaikutuksessa tulivat perheineen ja maatalouskoneineen Neuvostoliittoon rakentamaan työväen paratiisia. Sandarmohissa on jo muistomerkkejä ukrainalaisille, saksalaisille, tšetšeneille ja ingušeille, muttei ole suomalaisille, vaikka juuri nämä syyttömästi murhatut suomalaiset olivat tehneet merkittävän työpanoksen Karjalan tasavallan kansantalouteen.

KSIL:n kanssa olemme päättäneet, että tukea hankkeeseen (on valmis muistomerkin pienoismalli, talouslaskelmat ja viranomaisilta on saatu pystyttämislupa) kannattaa hakea myös usp:n kautta ja Suomen vasemmistolaisilta. Kannatusta sille ovat jo osoittaneet Inkerin kirkko, Suomen Pietarin pääkonsulaatti sekä Suomen Inkeri-liitto.

Inkerissä marraskuussa 2013 toimintansa on alkanut Pietarin suomi-koulu, nyt meillä on sekä Suomen ulkopuolella toimivista toiseksi suurin suomalainen koulu, että lauantaisin suomea opettava suomi-koulu. Oppilaita ei ole paljon, kaksi ryhmää 8 lasta per ryhmä. Mutta ehkä tärkeintä on se, että tähän suomi-kouluun hyväksytään niin suomen kansalaisten lapsia, että inkeriläislapsia. Opetus tapahtuu Pietarin suomalaisen koulun tiloissa, jonka kanssa Inkerin Liitto on hyvässä yhteistyössä. Tämä koulu muuten juhlii toukokuun lopussa 20. vuosijuhlansa.

Huhtikuun 10.-13. päivinä ensimmäistä kertaa arkkipiispan virassa Inkerinmaalla vieraili Kari Mäkinen. Suomen arkkipiispa tutuistui muutamaan Inkerin kirkon seurakuntaan ja saarnasi Pietarin Pyhän Marian tuomiokirkossa palmusunnuntaina. Vastaanottopuolena vierailua isänöi Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi. Kuukaupin ja Mäkisen välillä käytiin rakentavainen keskustelu.

Alueen isoimmassa suomalaisjärjestössä Pietarin Inkerin Liitossa maaliskuussa vaihtui puheenjohtaja, allekirjoittanut ei ole enää sen puheenjohtajana, uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jelena Tikka.

Leningradin alueen hallituksella on akoimus (ja nähtävästi jopa rahoitusta) tehdä jotakin suomensukuisten vähemmistöjen hyväksi. Tuntuu siltä, että viranomaiset haluavat meidän tanssivan ja laulavan eivätkä pysty ajattelemaan keinoja suomen kielen pelastamiseksi Inkerissä.

Virossa tilanne Viron inkerinsuomalaisten liitossa on edelleen vaikea. ”Kapinallisten” Tallinan seura, joka viime vuonna erotettiin liitosta taas on hyväksytty VIL:n jäseneksi. Ja tästäkin päätöksestä paikallisseurat ovat eri mieltä.

Kun suomalaistoiminnan uutta rahoitusmallia suomalaisjärjestöt eivät ole sovussa löytäneet, Viron valtio päätti toimia lainmukaisesti rekisteröidyn suomalaisten kulttuuriautonomian kautta. Toukokuun alussa tässä ”autonomiassa” pidetään johtokunnan vaalit (edelliset olivat 7 vuotta sitten!). Jotta vaalit olisivat pätevät laki edellyttää niihin osallistuvan väh. 3000 suomalaisäänestäjää, tämän lukumäärän saavuttaminen ei näytä helpolta. Mikäli kaikki onnistuu, ensi vuoden alusta valtio tukee suomalaistoimintaa rahallisesti tämän kulttuuriautonomian kautta. Tälle vuodelle VIL on jäänyt ilman valtion tukea ja törmäsi talousongelmiin. Omillaan oikeastaan pärjäävät vain Tarton ja Viljandin seurat, joilla on arvokas kiinnteistö omistuksessa. Inkeri aikakauslehti kuitenkin ilmestyy ja perinteiset kesäjuhlat kesäkuussa taas pidetään, tällä kertaa Paidessa.
Riitojen takia VIL:n 25. vuosijuhlat ovat jääneet juhlimatta.

Voidaan mainita myös, että kiinnostus suomen kieltä kohtaan Virossa kasvaa. Sitä opetetaan yhä laajemmin peruskouluissa ja lukioissa.

Usp:n Itä-Euroopan aluekokousta ei pidetty ko aikana, vaan sitä suunnitellaan syksyksi ja Pietariin.


Wladimir Kokko
usp:n varapuhemies
Pietari, 4.5.2014



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 19.5.14 Webmaster