Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaisparlamentin vierailu oikeusministeri Tuija Braxilla

Ulkosuomalaisparlamentin puhemies Pertti Paasio, Suomi-Seuran toiminnanjohtaja Paula Selenius ja parlamenttisihteeri Tina Nordqvist tapasivat oikeusministeri Tuija Braxin 20.3.2009. Aiheina tapaamisessa olivat kirjeäänestyksen salliminen ulkosuomalaisille ja yhdistyslain muuttaminen. Läsnä ministeriön puolelta olivat myös ministerin erityisavustaja Anu Santaharju ja lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen.

Kirjeäänestyksen kohdalla ministeri kertoi, että yksi olennainen syy hitaaseen valmistelutyöhön on vaaliyksikön pienuus. Yksikkö koostuu ainoastaan kolmesta virkamiehestä. Hän totesi kuitenkin myös, että hänen myönteinen kantansa kirjeäänestykseen on edelleen voimassa ja että tähtääminen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin on edelleen realistinen ja toteutettavissa. Seuraavien eurovaalien järjestelyjen loppuunsaattamisen jälkeen huomio siirtyy vaalilakiin ja esitys kirjeäänestyksestä tullaan siis antamaan uuden vaalilain yhteydessä. Ministeri Brax oli myös sitä mieltä, ettei kannata odottaa muun etä-äänestyksen kehittymistä, eli lähinnä Internetin kautta äänestäminen, vaan kirjeäänestys toteutetaan nyt uuden vaalilain yhteydessä ja jos myöhemmin tulevaisuudessa lisätään sähköinen etä-äänestäminen niin menetelmät voivat hyvin olla voimassa rinnakkain.

Ulkosuomalaisparlamentti on viime istunnossaan 2007 päätynyt päätöslauselmaan, jossa puolletaan yhdistyslakimuutosta niin, että myös ulkomailla toimivat, valtiollisiin asioihin vaikuttavat yhdistykset, voisi rekisteröityä Suomeen. Tällä hetkellä tällaisen yhdistyksen hallitus tulisi kokonaisuudessaan olla kirjoilla Suomessa. Päätöslauselman mukaan, USP ajaa kaikille yhdistysmuodoille samoja asuinpakkavaatimuskriteerejä, eli että ainoastaan hallituksen puheenjohtajan pitää olla kirjoilla Suomessa kun taas ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset, voisivat toimia Suomessa rekisteröidyn yhdistyksen hallituksen muina jäseninä.

Jyrki Jauhiainen esitteli yhdistyslakiuudistamishanketta ja totesi, että projektille ominaista kuulemisissa ja asiantuntijalausunnoissa on ollut periaatteellinen tukeminen mutta myös huoli siitä, että seuraukset lainmuutoksista ovat epäselvät. Siksi on haluttu palata eräisiin kohtiin ja selventää niitä myöhemmin. Yksi esimerkiksi tästä on hallituksen jäsenten asuinpaikkavaatimukset valtiollisiin asioihin vaikuttavissa yhdistyksissä. Myös sähköinen päätöksenteko mahdollisuus järjestötyössä on kyseenalaistettu. Ministeri Brax totesi, että koska lakiesityksen tiettyjä kohtia on kohdannut yllättävän kova poliittinen vastus, on lähitulevaisuudessa tarkoitus katsoa poliittinen tilanne vähän tarkemmin ja vielä arvioida lakiesitystä sen pohjalta. Lain vielä aukioleviin kohtiin on tarkoitus palata syksyn aikana sekä siinä yhteydessä myös hakea valioneuvoston ja poliittisten päättäjien mielipidettä.

Oikeusministeriön vaalilakihanke

OIkeusministeriön yhdistyslakihanke



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 23.3.09 Webmaster