Ulkosuomalaisparlamentti

Helsinki 2.4.2014

Ulkosuomalaisparlamentin vetoomus puolueille

JOKAINEN ANNETTU ÄÄNI ON SUOMELLE HYVÄKSI – MYÖS ULKOMAILLA!

Maailma ei ole koskaan ollut niin avoin eikä Suomen asioista ole ollut yhtä helppoa pysyä perillä ulkomailta käsin kuin tänä päivänä. Ulkomaille muutto, siellä pysyvästi tai tilapäisesti asuminen on monille arkipäivää. Vuosittain Suomeen muuttaneista joka neljäs on Suomen kansalainen. Globaalisen liikkumisen aikakautena on äärimmäisen tärkeää, että suomalaisen äänestäjän ääni kuuluu myös ulkomailta Suomeen.

Ulkomailla asuu noin neljännes miljoona äänioikeutettua Suomen kansalaista. Viimeisissä vaaleissa vain noin 10–15 % ulkosuomalaisista on äänestänyt. Ulkosuomalaisten alhainen äänestysprosentti on valitettava ja jopa huolestuttava. Valtava äänestäjäkunta pysyy hiljaa.

Äänestäminen on jokaisen henkilökohtainen valinta. Syyt passiivisuuteen ovat monet: vieraantuneisuus, piittaamattomuus tai tietämättömyys, mutta myös käytännön arkiset esteet kuten matka äänestyspaikoille, äänestyspaikkojen aukioloajat ja matkustuskulut. Ulkosuomalaisparlamentti onkin pitkään ajanut kirjeäänestystä apuna tähän ongelmaan mutta muitakin toimenpiteitä tarvitaan.

Suomessa eletään tällä hetkellä ”vaaliputkessa”. Tämän kevään Euroopan Parlamentin vaalit 2014, eduskuntavaalit keväällä 2015, kunnallisvaalit 2016 ja vielä presidentinvaalit 2018. Ulkosuomalaisparlamentti kehottaa kaikkia puolueita ottamaan ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset erityiseen huomioon vaalikampanjoissaan ja tiedotuksessaan. Puolueilla on aivan erityinen tiedotusvastuu, sillä ulkomailla elävien suomalaisten pitää aktiivistesti hakea tietoa kotimaansa ajankohtaisuuksista aivan toisella tavalla kuin Suomessa asuvat. Ja ulkosuomalaistenkin ääni tarvitaan Suomessa!


Paula Selenius
toiminnanjohtaja, Suomi-Seura ry.

Tina Nordqvist
parlamenttisihteeri


* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 17.10.14 Webmaster