Ulkosuomalaisparlamentti

Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön syyskokous 2013

Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö pitää syyskokouksensa Helsingissä 10.–11.10.2013 ensimmäistä kertaa uuden puhemiehen Jarmo Virmavirran johdolla. Virmavirta valittiin Suomi-Seuran uudeksi puheenjohtajaksi huhtikuussa 2013. Suomi-Seuran puheenjohtaja toimii myös automaattisesti ulkosuomalaisparlamentin puhemiehenä.

Puhemiehistö koostuu puhemiehen lisäksi seitsemästä alueellisesti valitusta puhemiehestä sekä ulkomailla asuvien suomenruotsalaisten puhemiehestä. Kahden kokouspäivänsä aikana puhemiehistö keskittyy edistämään viimeisemmässä istunnossa tehtyjä päätöslauselmia sekä muita ulkosuomalaisille ajankohtaisia asioita vierailemalla ja keskustelemalla eri asianomaisten kanssa.

Asialistalla on myös pohdintaa sisäisestä työstä ja ulkosuomalaisparlamentin sekä Suomi-Seuran tulevaisuudesta kun puhemiehistö tapaa Suomi-Seuran johtokunnan asettaman strategiatyöryhmän. Strategiatyöryhmän tehtävänä on pohtia Suomi-Seuran, ml. ulkosuomalaisparlamentin, tulevaisuutta ja laatia toiminnalle pidemmän aikavälin suuntaviivat. Työn pitäisi valmistua ennen seuraavaa ulkosuomalaisparlamentin istuntoa, eli toukokuussa 2015.

Puhemiehistö tapaa eduskunnassa eri eduskuntapuolueiden johtajia aiheena kirjeäänestyksen salliminen ulkosuomalaisille. Kirjeäänestys on ollut ulkosuomalaisparlamentin tavoitteena jo pitkään. Kevätkokouksen aikana tuli selväksi, että vuosia käydyt keskustelut oikeusministeriön kanssa hallituksen esityksen saamisesta asiassa eivät tällä hetkellä edisty. Niinpä keskustelu siirretään eduskuntaan.

Opetusministeri Krista Kiurun kanssa käydään keskustelua ulkosuomalaislasten ja nuorten koulutuksesta sekä äidinkielen ja kulttuurin ylläpitämisestä. Aiheina ovat ensisijaisesti Suomi-koulut mutta myös muista alan toimijoista ja toiminnasta keskustellaan. Päätöslauselma yleisten kielikokeiden järjestämisestä ulkomailla on myös yksi tapaamisten aiheista.

Viime vuoden päätöslauselmien johdannossa, jossa puhemiehistö asetti omat tavoitteensa, sanotaan: Erityisiksi päätavoitteiksi puhemiehistö haluaa seuraavalla parlamenttikaudella nostaa seuraavat asiat: (…)
- ulkosuomalaisten ja paluumuuttajien hyvien suhteitten vaaliminen Suomeen ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan

Paluumuuttajien asemasta ja asioista puhemiehistö keskustelee Uudenmaanliiton Heli Halla-ahon kanssa. Heli Halla-aho on vuonna 2012 laatinut raportin Uudenmaanliitolle nimellä Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut.

Puhemiehistö tapaa myös Kelan edustajia ja keskustelee heidän kanssaan yleisesti ulkosuomalaisten ja paluumuuttajien suhteesta suomalaiseen sosiaaliturvaan ja erityisesti mm. EU:n uudesta potilasdirektiivistä.

Yhteenvedot kokouksen pöytäkirjasta sekä tapaamisten keskusteluista löytyvät myöhemmin kokouksen jälkeen puhemiehistön Internet-sivulta .



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 9.10.15 Webmaster